Uudet kotisivut ja verkkokauppa avattu

Hollolan Nahkapajan täysin uudistuneet kotisivut ja verkkokauppa avattu. Tervetuloa ostoksille.

- Sivut olivat ajalta ennen älypuhelimia

Keväinen tervehdys Hollolan Nahkapajalta. Usean vuoden ajan olemme saaneet asiakkailta, koirankasvattajilta sekä yhteistyökumppaneilta palautetta kotisivuistamme. Ne eivät vastaa enää tämän päivän vaatimuksiin skaalautuvuuden ja eritoten mobiililaite toiminnallisuuden suhteen verkkokaupan puuttumisesta puhumattakaan. Näistä tekijöistä johtuen palautteen pääsisältö on ollut, että sivut pitäisi päivittää mobiiliaikaan ja vastaamaan valmistamiemme tuotteiden laadukkuutta, ulkoasua sekä toiminnallisuutta. Vaikka skaalautuvuus ja mobiilisurffaus teki vasta tuloaan, kun sivut on alun perin tehty. Ei se muuta sitä faktaa, että iso päivitysremontti on jäänyt meidän toimesta tekemättä ja sivut ovat jääneet liian vähälle tai sanotaanko olemattomalle huomiolle. Keskittyminen on ollut omaan ydinosaamiseen eli tuotteiden kehittämiseen ja valmistamiseen, Hollolan myymälän laajennukseen sekä koiranäyttely- ja messutapahtumiin. Se asia ei tule muuttumaan jatkossakaan. Siinä missä asiakas arvostaa edelleen tuotteiden laatua, ei pidä sivuuttaa sitä tosiseikkaa, että tuotteiden helppo saatavuus ja yrityksen digi-ilme ovat entistä suuremmassa roolissa asiakkaan muodostaessa mielikuvaa yrityksestä ja ostopäätöstä tehdessä.

Saatu palaute on huomioitu, käsitelty ja ennen kaikkea siihen on aina suhtauduttu vakavasti ja kehityksen kannalta. Olipa kyse sitten meidän tuotteista, toiminnasta, asiakaspalvelusta tai reklamaatiosta. Näistä syistä asialle piti tehdä jotain ja se nostettiin toiminnan kehittämisen kannalta yhdeksi tärkeimmistä kehityskohteista. Asia ei kuitenkaan osoittautunut kaiken kiireen keskellä aivan yksinkertaiseksi, vaikka se saattaa siltä kuulostaa.

”-Pelkkä päivitys ei riitä mihinkään”

Ensimmäiset isot kysymykset olivat: -päivitetäänkö vai tarvitaanko kokonaan uudet sivut, -perustetaanko verkkokauppa sekä miten sivut toteutetaan päästäksemme haluttuun lopputulokseen. ”-Pelkkä päivitys ei riitä mihinkään." Tämä oli ensimmäinen kommentti, kun asiaa lähdettiin selvittämään. Muutamien selvitysten ja sattuman kautta päädyimme yhteistyöhön Lahden seudun kehitys LADEC Oy:n kanssa ja sitä kautta mukaan tuli MyCashflow verkkokauppa-alusta. Tämä oli iso sykäys projektin eteenpäin viemiselle ja toi samalla mukaan verkkokaupan ammattilaisen ja projektille ammattitaitoiset yhteistyökumppanit.

Puolikiristävien pantojen tuotekuvausta
Puolikiristävistä pannoista kuvattiin ensimmäiset uudet tuotekuvat

Tämä päätös takasi entistä kiireisemmät viikot ja täytti kalenterin ”vapaat” useaksi kuukaudeksi. Piti pystyttää kuvausstudio verstaan kahvihuoneeseen uusien tuotekuvien kuvaamista varten. Pyöriä kameran kanssa myymälässä ja rakentaa erilaisia sommitelmia sivuston ulkoasun ja päätuoteryhmäkuvien kuvaamista varten. Juuri tuoteryhmän ja ulkoasun kannalta tärkeisiin kuviin saimme apua koirapiireistä tutuksi tulleelta tuotekuvaamisen ammattilaiselta Haapakallio Design:lta ja lopputulos vastasi täydellisesti hakemaamme. Kuvien lisäksi piti miettiä ja kirjoitella tuotteille informaatiotekstejä. Yksi tuttumme sanoikin: ”-sehän on teille helppo homma, tehän tiedätte nahkasta, valmistuksesta ja tuotteista kaiken”. Ihan noin yksinkertaista homma ei kuitenkaan ollut. Oli jopa yllättävän hankalaa miettiä mikä tieto on itsestään selvää, mikä antaa lisäarvoa kuvan lisäksi jne. On huomattavasti helpompi vastailla asiakkaiden kysymyksiin ja kertoa tuotteista, kuin laatia muutaman kohdan tiivistyksiä.

Täysin valmis tämä projekti ei ole vieläkään, niin sivut, tuotteet kuin tuotteiden info-tekstitkin tulevat vielä kokemaan päivityksiä. Nyt ollaan kuitenkin jo siinä pisteessä, että voimme vastata toiveisiin ja julkaista uudet sivut & kaupan avatuksi.

Nahkapaja

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 12.3.2019 alkaen.

Verkkokauppa

Hollolan Nahkapaja
Tampereentie 1426
15880 Hollola
Y-tunnus: 0809389-7

Asiakaspalvelu: 03 785 9008
info@hollolannahkapaja.fi
Jukka: 040 070 2331
Tiina:   040 720 1358

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Hinnat

Pidätämme oikeuden tuotteiden hintojen muutoksiin mikäli sivustollamme esiintyy virheellistä tietoa tuotteen hinnassa; jos hinta on kohtuuttoman alhainen tai kyseessä on hinnoitteluvirhe. Mikäli virheellinen hintatieto poikkeaa huomattavasti todellisesta hinnasta, on poikkeuksellisen alhainen yleiseen hintatasoon verraten tai virhe on muutoin sillä tavoin selvä, että asiakkaan olisi pitänyt ymmärtää kyseessä olevan virhetiedon, ei tuotteita myydä selvästi alempaan hintaan.

    Maksaminen ja maksutavat

    Maksupalveluna toimii Paytrail, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat verkkopankkimaksut, kortti- sekä osamaksu.

    Paytrail maksutavat

    Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrail (Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7 Innova 2 Lutakonaukio 7 40100 Jyväskylä Puhelin: 0207 181830) ehdot. Painamalla ”Tilaa” painiketta hyväksyt Hollolan Nahkapaja yleiset ehdot.

    Tilaus- ja maksuvahvistus

    Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

    Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

    Hollolan Nahkapaja
    Tampereentie 1426
    15880 Hollola
    Y-tunnus: 0809389-7

    Asiakaspalvelu: 03 785 9008
    info@hollolannahkapaja.fi
    Jukka: 040 070 2331
    Tiina:   040 720 1358

    Toimitustavat ja -kulut

    Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty. Toimitamme tuotteitamme ainoastaan Suomeen.

    Toimitusaika

    Varastotuotteiden arvioitu toimitusaika on neljästä seitsemään (4-7) työpäivää. Mikäli tuotetta ei ole varastossa toimitusaika on yhdestä kolmeen (1-3) viikkoa tilauksesta.  Mittatilaustuotteilla toimitusaika sovitaan aina erikseen tilauksen yhteydessä puhelimitse tai sähköpostilla. Vaihtoehtoisesti voimme toimittaa haluamasi tuotteen myös tapahtumaan, jossa olemme. Silloin toimitus on ilmainen.

      Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

      Tuotevaihdot & Palautukset

      Palautuksesta / tuotevaihdosta on aina ensin oltava yhteydessä meihin sähköpostilla info@hollolannahkapaja.fi.
      Palautuksesta veloitetaan asiakkaalta toimituskulut 5,90 € / lähetys. Tämä vähennetään asiakkaan tilille palautettavasta tuotteen hinnasta. Tuotevaihdoista veloitetaan asiakkaalta toimituskulut 5,90 € / lähetys.

      Asiakkaan toivomusten mukaan valmistetuilla mittatilaustuotteilla ei ole palautusoikeutta.

      Palautusehdot

      Tuotetta vaihdettaessa / palautettaessa tuotteen tulee olla täysin uudenveroisessa kunnossa ja alkuperäisessä pakkauksessa mikäli tuotteessa on tällainen ollut.

      Peruuttamisoikeus

      Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

      Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla).

      Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

      Peruuttamisen vaikutukset

      Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

      Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

      Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

      Lunastamaton paketti

      Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

      Ongelmatilanteet

      Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.